Kun keho reagoi ennen kuin ehdit ajatella

Kun järki sanoo yhtä ja keho tuntuu sanovan toista

Kuvittele tilanne, jossa kaikki näyttää olevan kunnossa.

Tiedät, ettei sinulla ole erityistä syytä huoleen. Ymmärrät, ettei tilanteessa ole mitään varsinaista uhkaa.

Silti huomaat sydämesi sykkeen kiihtyvän. Lihakset jännittyvät. Hengitys muuttuu. Ehkä huomaat haluavasi pois tilanteesta, vaikka et oikein osaa sanoa miksi.

Tai ehkä kyse ei ole mistään näin selvästi tuntuvasta.

Joku sanoo sinulle jotakin aivan tavallista. Silti huomaat vetäytyväsi, puolustautuvasi tai yrittäväsi miellyttää toista. Vasta myöhemmin saatat pysähtyä miettimään, miksi reagoit niin kuin reagoit.

Tällaisissa hetkissä voi syntyä ristiriita sen välille, mitä ymmärrät järjellä ja mitä koet juuri siinä tilanteessa.

Minusta tämä on kiinnostava kohta pysähtyä.

Mitä kaikkea meissä tapahtuu ennen kuin ehdimme tietoisesti miettiä, miten haluaisimme toimia?

Kaikki reaktiot eivät ole tietoisia valintoja

Olemme tottuneet ajattelemaan, että kun ymmärrämme tilanteen, voimme myös valita, miten siihen suhtaudumme.

Joskus näin onkin. Voimme harkita, miettiä vaihtoehtoja ja päättää toimia toisin.

Mutta aina kokemuksemme ei etene näin suoraviivaisesti.

Saatamme huomata reagoivamme ennen kuin ehdimme itse kunnolla ymmärtää, mitä tapahtuu. Vasta jälkikäteen osaamme ehkä sanoittaa, mitä tunsimme tai miksi toimimme tietyllä tavalla.

Tällöin pelkkä itsellemme vakuuttelu ei välttämättä muuta sitä, miltä tilanne tuntuu.

Voimme ajatella, ettei ole mitään syytä jännittää, ja silti huomata jännittävämme. Voimme haluta pysyä tilanteessa, mutta huomata kaipaavamme etäisyyttä. Voimme päättää sanoa oman mielipiteemme ja huomata kuitenkin mukautuvamme toisen tahtoon.

Ehkä näissä kohdissa olisi hyödyllistä olla hetki vaatimatta itseltämme välitöntä muutosta.

Voisimme sen sijaan pysähtyä huomaamaan, mitä meissä tapahtuu.

Mitä huomaat juuri siinä hetkessä?

Kun jokin tilanne herättää meissä voimakkaan reaktion, huomio saattaa kiinnittyä nopeasti siihen, mitä pitäisi tehdä.

Pitäisikö minun sanoa jotakin? Pitäisikö minun lähteä? Miksi reagoin taas näin? Miten saisin tämän tunteen loppumaan?

Joskus voisi olla hyödyllistä ottaa pieni askel taaksepäin ja kysyä itseltään jotakin yksinkertaisempaa.

Mitä huomaan juuri nyt?

Huomaanko jännitystä? Muuttuiko hengitykseni? Haluanko vetäytyä, puolustautua tai päästä tilanteesta pois? Vai onko vaikea sanoa, mitä minussa tapahtuu?

Kaikkea ei tarvitse osata nimetä. Eikä omaa kokemusta tarvitse saada muuttumaan heti.

Joskus jo huomion siirtäminen siihen, mitä juuri nyt kokee, voi antaa uuden näkökulman tilanteeseen.

Kyse ei ole siitä, että jokaista reaktiota pitäisi analysoida tai että kehosta pitäisi löytää jokin oikea vastaus. Kyse on mahdollisuudesta pysähtyä oman kokemuksen äärelle ja tutustua siihen hieman paremmin.

Kokemusta ei tarvitse pakottaa muuttumaan

Jos jokin tilanne tuntuu vaikealta, on ymmärrettävää, että haluaisimme päästä epämukavasta tunteesta nopeasti eroon.

Saatamme yrittää järkeillä itsemme rauhallisiksi, käskeä itseämme toimimaan toisin tai vaatia, ettei saman pitäisi enää tapahtua.

Mutta entä jos kaikkea ei tarvitsisikaan ratkaista juuri sillä hetkellä?

Voisimmeko antaa itsellemme luvan huomata, mitä tapahtuu, ilman että meidän täytyy heti muuttaa sitä?

Omassa työskentelyssäni ajattelen, että kokemusta voidaan lähestyä vähitellen. Kaikkea ei tarvitse avata kerralla, eikä mitään tarvitse pakottaa tapahtumaan.

Joskus on tärkeää hidastaa. Pysähtyä. Huomata. Antaa tilaa sille, mitä juuri nyt kokee.

Tämä ei tarkoita, että vaikean kokemuksen kanssa pitäisi jäädä yksin tai että kaiken pitäisi muuttua pelkästään pysähtymällä. Se tarkoittaa, ettei omaa kokemusta tarvitse aina yrittää hallita tai ratkaista välittömästi.

Voisiko jokin muuttua myös kokemuksena?

Olen kiinnostunut siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen huomaa voivansa lähestyä omaa kokemustaan hieman eri tavalla.

Ehkä jokin tilanne, joka aiemmin tuntui ylivoimaiselta, alkaakin tuntua hieman toisenlaiselta. Ehkä huomaat reaktiosi, mutta et enää toimi aivan samalla tavalla kuin ennen. Ehkä pystyt viipymään tilanteessa hetken pidempään tai huomaat itsessäsi uuden vaihtoehdon.

Näin ei välttämättä tapahdu heti. Eikä jokaisessa tilanteessa tarvitsekaan tapahtua mitään erityistä.

Mutta jos joskus huomaat, että jokin sinussa voi muuttua, se voi olla merkityksellinen kokemus.

Muutos ei silloin ole vain ajatus siitä, että minun pitäisi pystyä toimimaan toisin. Se voi olla myös kokemus siitä, että jokin toinen tapa olla tilanteessa on mahdollinen.

Miten tätä voidaan tutkia terapiassa?

Työskentelyssäni lähdemme liikkeelle sinun tarinastasi.

Kuuntelen sitä, mitä olet kokenut ja miten kuvaat omaa elämääsi. Samalla voimme pysähtyä huomaamaan, mitä tapahtuu ajatuksissa, tunteissa ja kehossa, kun puhumme sinulle merkityksellisistä asioista.

En tule valmiin selityksen kanssa. En myöskään oleta tietäväni etukäteen, mitä kokemuksistasi pitäisi seurata.

Tutkimme yhdessä ja etenemme vähitellen. Jos jokin tuntuu tärkeältä, voimme viipyä sen äärellä. Jos jokin tuntuu liian vaikealta lähestyä, sitä ei tarvitse pakottaa esiin.

Tavoitteena ei ole oppia hallitsemaan jokaista reaktiota tai päästä eroon kaikista vaikeista tunteista. Kyse voi olla siitä, että opit tunnistamaan omaa kokemustasi ja löydät uusia tapoja suhtautua siihen.

Mitä tämä voisi tarkoittaa juuri sinulle, selviää vain tutkimalla omaa tarinaasi.

Terapia alkaa sinun tarinastasi.